Nykyajan isovanhemmilla on tasapainoteltavanaan ihan erilainen kattaus kuin kollegoillaan vielä pari vuosikymmentä sitten. Eläkeiän noustessa moni isovanhempi on vielä tiiviisti kiinni työelämässä. Sen lisäksi monipuolistuva perhemääritelmä haastaa totutut ydinperhekuviot.

Maahan- ja maastamuutto lisää etäsuhteita ja ikävöintiä, mutta samalla uudet välineet lisäävät yhteydenpidon mahdollisuuksia. Nyt mummuillaan Skypessä ja Facebookissa.

Tänään on poikkeustilanne. Kolme Lehtisen sukupolvea herää samoista neliöistä. Annika, 25, on ollut edellisiltana konsertissa ja kömpinyt lapsuudenkotiinsa yöksi. Hänen poikansa Lionel, vuosi ja kolme kuukautta, on ollut hoidossa Seija-mummin ja Timo-vaarin luona.

– Lionel yöpyy täällä noin kerran kuussa, mutta minä vain erikoistilanteissa, sillä asumme vartin päässä toisistamme, laitoshuoltajan työstään hoitovapaalla oleva Annika kertoo.

Annikan vanhemmat, ja erityisesti äiti Seija Halme-Lehtinen, ovat Annikan ja Lionelin kahden hengen perheen elämässä tiiviisti mukana.

En osaisi edes kuvitella, millaista elämäni olisi ilman heidän apuaan! Olemme tekemisissä monta kertaa viikossa.

60-vuotias Seija elää vielä aktiivista vaihetta työelämässä.

Hän työskentelee suuren mediatalon markkinointitehtävissä ja toimii toimihenkilöiden pääluottamusmiehenä. Muutama vuosi sitten Seija toteutti nuoruuden haaveensa ja opiskeli työnsä ohessa iltaisin sairaanhoidon ja vanhustyön lähihoitajaksi. Nyt energinen nainen keikkailee päivätyönsä ohella aika ajoin sairaaloissa. Tällä modernilla mummilla on siis melkoisesti palikoita jonglöörattavana!

Päivä- ja keikkatyön lisäksi Seijalla riittää virtaa myös isovanhemmuuteen. Lionelin lisäksi lapsenlapsia on kolme: esikoisen Joonaksen lapset Vilma, 9, Aleksanteri, 4, ja Ella, 2. Aika lastenlasten kanssa ei uuvuta, vaan antaa virtaa.

– Saan lapsista valtavasti energiaa. Kun meillä on yhteinen hetki, keskityn siihen täysillä. Kun esimerkiksi Lionel katsoo minua säihkyvin silmin ojentaen pienet kätensä ”ota minut syliin” -merkiksi, tulee mieleen ne ajat, kun työpäivän jälkeen näin omat lapseni. Miten hyvältä se tuntuikaan! Sitten me vain Lionelin kanssa halimme täydestä sydämestä ja näkemisen riemusta. Sydän hypähti silloin ennen ja hypähtää yhä, ainakin yhden ylimääräisen lyönnin, Seija kertoo.

Seijan lastenlapset asuvat kolmessa kaupungissa. Vanhin, Vilma, asuu äitinsä kanssa Riihimäellä, kaksi keskimmäistä asuvat Joonaksen kanssa Viialassa ja Lionel aivan lähellä Helsingissä. Seijalle jokainen lastenlasten kanssa vietetty hetki on arvokas ja ihana. Mummius ei kulu käytössä.

– Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että ylipäätään saa lapsenlapsia. Ajattelen, että mummin arvonimi pitää myös tietyllä tavalla ansaita. Oli upea hetki, kun Vilma alkoi käyttää minusta sitä nimeä.

Lähimpänä asuva Lionel saa mummin ajasta leijonanosan. Kauempana asuvia lastenlapsia Seijalla on välillä kova ikävä.

– Olisi ihanaa olla Joonaksen ja miniäni Sannan apuna arki-iltaisinkin, mutta töiden jälkeen ei yksinkertaisesti enää ennätä. Ja kun sitten nähdään, mennään mummihommissa muutenkin vähän eri ehdoilla, sillä ikänsä puolesta Aleksanteri ja Ella eivät vielä kyläile ilman vanhempiaan.

– Tietysti myös heidän näkemisensä on hienoa, mutta myönnän kyllä kokevani, etten saa olla pienten kanssa kolmisin niin paljon kuin haluaisin. Tekee mieli hihkaista, että olkaa muut hiljaa, me olemme nyt keskenämme.

Seija muistelee, ettei hänen oma isoäitinsä ollut kovin innostunut lapsenlapsistaan. Hänellä oli oma elämänsä, josta ei juuri aikaa liiennyt. Muisto on saanut miettimään, millainen mummi hän itse haluaa olla lastenlapsilleen.

– Haluaisin olla heille luotettava aikuinen, jonka kanssa voi jutella salaisuudet, joista ei ehkä muille halua puhua. Uskon, että välittämisen ja keskinäisen kunnioituksen perusta, jota nyt rakennamme, kantaa myös vuosien jälkeen. Toivoisin sen näkyvän luontevana kanssakäymisenä tulevinakin vuosina, olipa sitten kyse matkustamisesta, luonnossa samoilusta tai muuten vain yhdessäolosta.

Lähihoitajan työssä Seija on törmännyt usein keskusteluihin isovanhemmuudesta. Moni vanhempi potilas suree, kun lapset ja lastenlapset eivät vieraile tapaamassa.

– Sellaiset hetket ovat aina surullisia. On mahdotonta tietää, mistä välirikot johtuvat, mutta itselleni ne muistuttavat joka kerta siitä, että haluan elää niin, että nämä läheiseni ovat elämässäni vielä viimeisinäkin vuosina tiiviisti läsnä.

Ainakin juuri nyt tilanne näyttää todella hyvältä. Lastenlapsilla on mummiin välitön ja tiivis suhde, ja sen myös Annika huomaa.

Kun mummi on paikalla, Lionel ei usein edes huomaa minua.

Seija haluaa viettää Lionelin kanssa rauhallista, arkista aikaa. Annikalle puolestaan on tärkeää saada välillä huilata yksinhuoltaja-arjesta. Tarpeet kohtaavat hyvin.

– Kun Lionel on täällä mummin kanssa tutkimassa aarrelaatikoita tai tekemässä jotain muuta kivaa, minä saan kotona vaikka siivota rauhassa ja hoitaa muut arjen jutut. Monella yksinhuoltajakaverillani ei ole sellaista onnea, joten osaan todella arvostaa saamaani apua, Annika sanoo.

Kun kolme sukupolvea häärii tiiviisti yhdessä, tulee joskus kitkaakin. Seijan ja Annikan kasvatusperiaatteet ovat kuitenkin pitkälti yhtenevät. Mummi ja vaari tosin luistavat äitiä helpommin kurista isovanhempien erityisoikeudella.

– Joskus kun Lionel on ollut mummilassa yökylässä, hän saattaa kotona asettua keittiöön käsi ojossa ja huutaa ”Anna, anna!” Silloin päättelen, ettei herkkujen kanssa ole oltu ihan niin tarkkana kuin oli ollut puhe, Annika nauraa.

– Aika hyvin nämä pienet saavat meidät kiedottua pikkusormen ympärille. Olen itse ollut kasvattajana todella pehmeä, enkä aina niin johdonmukainen kuin olisi pitänyt olla. Nähdessäni nyt, miten lapseni toimivat omien lastensa kasvattajina, ihailen heidän johdonmukaisuuttaan. Toki joskus tulee tilanteita, joissa oman elämänkokemukseni myötä toimisin eri tavalla, mutta luotan lapsiini kasvattajina. He toimivat lastensa parhaaksi itse näkemällään tavalla. Tiedän, että ristiriitatilanteissa pystymme keskustelemaan eriävistä mielipiteistä perustellusti, Seija sanoo.

Koska Seijalla on isovanhemmuuden ohella paljon muitakin tehtäviä, tulee niitäkin hetkiä, kun mummi ei yksinkertaisesti ole käytettävissä. Seijan mukaan on tärkeää pystyä sanomaan myös se, jos ei ehdi tai jaksa.

– Asioista suoraan puhuminen auttaa. Pyrimme laittamaan Annikan tärkeät menot ajoissa kalenteriin, jotta ainakin silloin lastenhoito on sovittuna. Säännöstelen omaa jaksamistani niin, etten ota lapsenlapsipäivien alle tuplavuoroja ensin toimistolla ja sitten sairaalassa, Seija sanoo.

Seija toivoo, että lastenlapset aikanaan muistelevat, kuinka mummin kanssa tehtiin kivoja juttuja: tutkittiin ötököitä suurennuslasilla ja makoiltiin kainalossa höpöttelemässä.

Isovanhemmuus ei meillä tarkoita mitään isoja huvipuistoelämyksiä tai muita spektaakkeleita.

Yksi iso seikkailu tosin on edessä tänä keväänä. Kolme sukupolvea, Annika ja Lionel, Joonas perheineen sekä isovanhemmat, lähtee Turkkiin tervehtimään Lionelin isää.

– Odotan sitä todella paljon! Kaksi kokonaista viikkoa molempien lasteni ja Vilmaa vaille kaikkien lastenlasten kanssa. Koululainen joutuu tällä kertaa jäämään kotiin. Siitä tulee varmasti ihana reissu, Seija iloitsee.

Isovanhemmuuteen, ja etenkin isoäidin rooliin, liittyy paljon myyttistä painolastia ja stressaavia olettamuksia. Monelle nykymummulle on tyystin mahdotonta yrittääkään asettua ison tuvan kiikkustuoliin kutomaan sukkia valtavan lastenlapsikatraan iloisen naurun helskyessä.

Kun perheiden lapsiluku pienenee ja lasten hankintaa lykätään myöhemmäksi, yhä kasvava joukko ihmisiä jää kokonaan ilman isovanhemman elämänvaihetta. Heille, jotka isovanhemmiksi pääsevät, on edessä omat haasteensa, kuten työelämän vaatimusten ja jälkipolven lapsenvahtitoiveiden yhteensovittaminen tai se, miten luovia vaikkapa siinä tilanteessa, kun lastenlasten vanhemmat eroavat.

Onko mummulle ja papalle siinä yhtälössä jokin luonteva rooli, vai katkeavatko välit kenties kokonaan?

– Isovanhemmuuteen liittyy vahvoja ennakko-oletuksia, joita kukaan ei oikeasti kykene täyttämään. Kuten vanhemmuudessakin, isovanhemmuudessa on helppo syyllistyä ja syyllistää. Paras lääke löytyy avoimesta puhumisesta ja toisen kuuntelemisesta, Pauliina Lehtinen Suomen kasvatus- ja perheneuvonta Kasper ry:stä sanoo.

Kasper ry tukee lapsia, nuoria, vanhempia ja isovanhempia erilaisissa elämäntilanteissa. Pauliina Lehtinen kertoo, että etenkin eroperheiden lasten vertaisryhmissä nousee usein esiin lasten suhde isovanhempiin eron jälkeen. Suhde voi katketa kokonaan, jos vanhempien välit ovat kovin riitaisat. Lapsen tai isovanhemman voi silloin olla vaikeaa ylläpitää läheisiä välejä.

Toisaalta isovanhemmuus voi olla voimavara perheille uudessa tilanteessa, jos lasten ja isovanhempien välit pystytään pitämään hyvinä.

Parhaiten yhteentörmäyksiltä vältytään, kun istutaan hetkeksi alas juttelemaan kaikkien osapuolten toiveista.

– Yhdessä voidaan jutella siitä, mitkä perheen säännöistä ovat sellaisia, joista halutaan myös isovanhempien pitävän kiinni. Esimerkiksi karkin syöminen ja tietokoneella vietettävä aika voivat olla sovittavia asioita. Myös siitä on hyvä jutella suoraan, kuinka paljon vanhempi toivoo isovanhempien osallistuvan perheen elämään tai kaipaa lastenhoitoapua.