Illallispöytään ventovieraiden seurassa

PUOLEN KILOMETRIN mittainen, koreaksi katettu ja herkuilla lastattu ruokapöytä Helsingin keskustan vilkkaimmalla kadulla on pysäyttävä ja riemastuttava näky. Mikä mahtava joukko yhdessä illallistavia ihmisiä!

Puheensorinaa, naurua ja ruokailuvälineiden kilinää kuunnellessa on vaikea uskoa, että moni pöytäseurueessa on ventovieras toisilleen. Voiko kiivastempoinen kaupunkielämä olla tällaistakin? Yhdessä syömisessä on totisesti ihan erityistä taikaa!

Helsingissä on istuttu kaikille avoimiin illallispöytiin jo viiden vuoden ajan. Illallinen taivaan alla on yhteiskunnallisesti merkityksellisiä projekteja ja tapahtumia tuottavan Yhteismaa-yhdistyksen käynnistämä juhla, joka on nopeasti levinnyt pääkaupungista kansainväliseksi ilmiöksi. Viime vuonna tapahtumaan osallistui Suomen satavuotissyntymäpäivien kunniaksi melkein viisisataa pöytäseuruetta ympäri maailman.

Illallinen taivaan alla on esimerkki uudesta, urbaanista yhteisöllisyydestä, jossa seuraa ja yhteistä tekemistä etsitään verkon välityksellä, ja varsinainen kohtaaminen tapahtuu kasvokkain.

Verkkoyhteisöjä ja -yhteisöllisyyttä tutkinut Miia Kosonen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta toteaa, että vaikka internetistä tehdään edelleen puheissa pahista, joka imaisee kaiken aikamme ja tekee meistä passiivisia ruudun tuijottajia, myös verkossa on mahdollista panostaa aitoon kohtaamiseen ja kanssakäymisen laatuun.

– Kysymys on siitä, mihin käytämme aikaa: satsaammeko verkossa sekalaiseen huuteluun tai vihaviestittelyyn? Vai kiinnitämmekö sen sijaan huomiomme esimerkiksi paikallisen yhteisön suhteiden lujittamiseen ja merkityksellisiin kohtaamisiin läheistemme kanssa?

ENSIMMÄINEN ILLALLINEN Helsingin taivaan alla polkaistiin käyntiin Helsinki-päivän kunniaksi vuonna 2013.

Ajatus kaupunkilaisten yhteisestä, pitkästä ruokapöydästä liikenteeltä suljetulla Pohjoisesplanadilla tuntui aluksi hullulta, mutta illallispöydän tuhat paikkaa varattiin loppuun kahdessa minuutissa. Yhteismaan väki marssi viranomaisten luo neuvottelemaan tempauksen laajentamisesta.

– Ajatuksena oli, että ihmiset voivat yhtenä päivänä vuodessa kantaa ruokapöytänsä jalkakäytäville ja puistoihin sekä illallistaa yhdessä tuttavien, naapurin tuttujen tai vaikka tuntemattomien kanssa saman taivaan alla. Helsingin kaupunki innostui ajatuksesta ja tempaus onnistui upeasti, Tanja Jänicke Yhteismaasta kertoo.

Sosiaalisella medialla on merkittävä rooli urbaanin yhteisöllisyyden lisäämisessä. Tapahtumista tiedottaminen on helppoa ja nopeaa, ja yhteinen tunnelma alkaa kehittyä jo verkossa. Järjestäytymiseen ei enää tarvita suuria organisaatioita, vaan uudenlaisia tapoja kohdata toisia ihmisiä syntyy spontaanisti ja kevyellä rakenteella.

– Verkossa ideoiden ja konseptien kehittäminen eteenpäin on ketterää. On myös hienoa, miten samanmieliset ihmiset voivat somessa verkottua yhdessä yössä tai löytävät toisiaan yli maiden rajojen, Tanja Jänicke sanoo.

Yhteismaa rakensi verkkoon karttapalvelun ja varausjärjestelmän, jossa ihmiset saattoivat ilmoittaa illallisestaan. Osa kutsui luokseen ruokailemaan tuttujaan ja osa myös ventovieraita.

Ilmoitus verkkopalvelussa korvasi hankalan lupamenettelyn, joka olisi muuten pitänyt hoitaa kaupungin yhteisiä tiloja käytettäessä.

Nyt tapahtuma on kasvanut vuosittaiseksi yhteisöllisyyden juhlaksi. Pitkiä pöytiä on katettu muun muassa Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Pietarissa ja Kuala Lumpurissa.

– Esimerkiksi Hyvinkäällä illallisti viime vuonna neljä tuhatta ihmistä. Ulkomailla tapahtumaan osallistui muun muassa lähetystöjen edustajia, paikallisia yrittäjiä ja yksittäisiä ihmisiä. Yhteinen illallinen on ihana tapa viettää aikaa, Tanja Jänicke sanoo.

"Kaupunkitilan käyttö uusilla tavoilla ravistelee luutuneita ajatuksia siitä, mitä saa ja voi tehdä."

Yhteismaa tunnetaan monista muistakin yhteisöllisyyshankkeista. Yksi innostavimmista on verkossa toimiva Nappi Naapuri, jonka kautta saman asuinalueen ihmiset voivat helposti olla toistensa kanssa tekemisissä.

– Nappi Naapuria käyttämällä muun muassa pyydetään ja tarjotaan apua, lainataan ja vaihdetaan tavaroita sekä palveluksia ja järjestetään tempauksia. Vaikka ihmiset eivät välttämättä tunne seinänaapureitaan, verkon välityksellä etsitään nimenomaan seuraa ja yhteisöllisyyttä, Jänicke sanoo.

Sosiaalinen media tarjoaa ympäristön, jossa juttu voi lähteä luistamaan helpommin kuin rappukäytävässä.

– Kadulla voi olla vaikeaa sanoa, että ”näytätte henkilöltä, joka pitää ompelusta, aloittaisimmeko ompelukerhon?” mutta Nappi Naapurin kautta ompeluintoiset löytävät toisensa hetkessä.

Illallinen taivaan alla on isoksi paisunut tapahtumakokonaisuus, ja Nappi Naapurillakin on jo yli 20 000 jäsentä. Tanja Jänicke kuitenkin korostaa, että aina ei ole oleellista, onko paikalla suuri joukko ihmisiä kerrallaan.

– Joskus pienet kohtaamiset ovat niitä olennaisimpia. Tärkeintä on mahdollisuus ihmisten yhteen liittymiselle.

TULEVAISUUDESSA VERKON välityksellä tapahtuvassa kanssakäymisessä korostuvat jättimäisten sosiaalisten medioiden sijasta yksityisemmät ja tarkemmin aihepiireiltään rajatut yhteisöt, Miia Kosonen uskoo. Näitä heimoja verkossa rakentui jo 30 vuotta sitten.

– Todennäköisesti ihmiset myös omistavat ja rahoittavat nämä palvelut itse. Nykyisen sosiaalisen median hintana voi olla yksityisyyden menetys ja oman datan luovuttaminen muiden käyttöön.

Asia nousi keskusteluun alkuvuodesta, kun Facebook myönsi, että jopa 87 miljoonan sen käyttäjän tietoja oli saattanut vuotaa vääriin käsiin.

Teknologian käytön lisääntyessä kasvokkaisista kohtaamisista tulee todennäköisesti entistä tärkeämpiä ja arvokkaampia. Pysyvien, pitkäaikaisten yhteisöjen rinnalle on verkon myötä tullut laaja kirjo tilapäisiä yhteisöjä, joista Illallinen taivaan alla -tyyppiset tapahtumat ovat hyvä esimerkki.

Kosonen korostaa nykyajan ainutlaatuisia mahdollisuuksia organisoida yhteistä tekemistä spontaanisti ja ilman raskaita organisaatiorakenteita.

– Jaettu tavoite tai kiinnostuksen kohde riittävät luomaan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kun tapahtuma on ohi, ihmiset hajaantuvat kukin tahoilleen kohdatakseen taas jossain toisaalla. Moderni yhteisöllisyys on erilaisten säikeiden ja toisinaan nopeasti muuttuvien yhteisöjäsenyyksien kudelma, Kosonen toteaa.

MODERNI YHTEISÖLLISYYS kasvaa luontevasti myös kasvokkaisissa tapaamisissa.

Kannuksessa Eskolan kylässä Keski-Pohjanmaalla totisesti tiedetään, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Noin neljänsadan asukkaan Eskola onnistui yhteistyöllä säästämään sekä oman päiväkodin että alakoulun, vaikka molemmat määrättiin suljettaviksi vähäisen lapsimäärän vuoksi vuonna 2014.

Tieto koulun ja päiväkodin lakkauttamisesta oli neljä vuotta sitten monelle eskolalaiselle suuri pettymys, vaikka se ei tullutkaan yllätyksenä. Naapurikylän koulun ovet oli hiljattain laitettu säppiin, ja pienten koulujen vaikeuksista puhuttiin paljon.

Ne perheet, jotka olivat pienten opetusryhmien kannalla, surivat suurenevia luokkakokoja, kun lapset siirtyisivät 15 kilometrin päähän keskustan kouluihin. Sekin mietitytti, miten arki järjestyisi, jos lapset olisi ennen vanhempien töihinlähtöä saatava koulukyytiin.

Näiden lapsiperheille tärkeiden palvelujen lakkauttaminen langetti varjon myös kylän muun elinvoimaisuuden ylle. Jos koulusta ja päiväkodista joudutaan luopumaan nyt, mitä menisi seuraavaksi?

Eskolan koulun vanhempainyhdistys päätti tehdä kaiken voitavansa, jotta koulu ja varhaiskasvatus saataisiin säilytettyä omalla kylällä.

Kylällä toimivat yhdistykset perustivat ensin esiselvitystyöryhmän. Lopulta ne ponnistivat pystyyn osakeyhtiön, jonka avulla koulun ja päivähoidon arkea alettiin järjestää uuteen uskoon. Malli on harvinaislaatuinen.

– Osakeyhtiö sai ostettua kyläkoulurakennuksen euron nimellistä hintaa vastaan. Tiloissa alettiin pyörittää ensin ryhmäperhepäiväkotia ja sen jälkeen koulua, vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Satu Kumpulainen kertoo.

Koska luvan saaminen yksityiskoululle on raskas prosessi, vanhemmat päätyivät ottamaan lapset kotiopetukseen kotiopetuslain mukaisesti. Koulua käytiin kuitenkin tuttuun tapaan koulurakennuksessa, jonne oppilaille palkattiin oma opettaja.

Koulun ylläpitäminen omin voimin oli kallista ja työlästä. Kun taloudellista tukea ei tullut mistään, vanhempien ja muiden kyläläisten oli kerättävä pienistä puroista varat niin opettajan palkkaan kuin oppimateriaaleihinkin.

Yhteinen ponnistus teki kyläläisistä talkootyön, kierrätyksen ja keräilemisen osaajia.

– Leivoimme kesäteatteriin monta tuhatta pullaa, pidimme hissinhoitovuoroja laskettelukeskuksessa ja teimme siivoustöitä teollisuustiloissa. Ketään ei pakotettu mukaan, mutta jokainen tiedosti, että kustannukset ovat omalla kontollamme.

Koulun ja päiväkodin ruokahuolto hoidettiin perustamalla osakeyhtiön voimin lounasruokala koulun tiloihin. Samoissa tiloissa alkoi toimia myös ikäihmisten ateriapalvelu. Kyläyhdistys järjestää koulun tiloissa myös kuntouttavaa työtoimintaa. Näin koulu-urakka poiki mukanaan paljon muutakin hyvää koko yhteisölle.

PÄIVÄKOTIA JA KOULUA pyöritettiin Eskolassa omin voimin neljä vuotta. Ponnistus oli raskas, mutta kantoi hedelmää. Päiväkodin vastuulla on nyt 24 lapsen varhaiskasvatus. Kyläkoulun 12 oppilasta aloittivat elokuussa koulunkäynnin yhdessä viidensadan kilometrin päässä sijaitsevan Lapinjärven Hilda Käkikosken koulun oppilaiden kanssa.

Koulukimppa on osa Kokeileva Suomi -kärkihanketta ja tapahtuu Kokeilun Paikka -nimisen digialustan avulla. Yhteistyö on onnenpotku kummallekin koululle.

– Opetus järjestetään niin, että luokassa on läsnä oma opettaja. Yhteisessä opetuksessa hyödynnetään oppimisalustaa. Koulut suunnittelevat myös yhteistä leirikoulua, jotta oppilaat pääsevät tapaamaan toisiaan kasvokkain, Satu Kumpulainen kertoo.

Vanhempainyhdistysaktiivi ei halua antaa sellaista mielikuvaa, että kaikki sujui Eskolassa kuin tanssi, sillä hanke oli myös erittäin kuluttava.

Pienimmillään koulussa opiskeli viisi lasta, kun vanhemmat lapset siirtyivät yläkouluun, eikä uusia oppilaita tullut tilalle. Osa vanhemmista siirsi lapsensa keskustan kouluihin, koska kyläkoulun pyörittäminen oli raskasta ja työlästä. Kumpulainen kertoo joidenkin kyläläisten kyseenalaistaneen pienen koulun suojelemisen.

– Kaikkia ei voi tehdä samaan aikaan tyytyväisiksi. Uskon kuitenkin, että suurelle joukolle yhteinen ponnistus tarjosi kokemuksen siitä, että aktiivisesti toimimalla ja mukana olemalla voi saada aikaiseksi jotakin suurta.

Talkoissa mukana olleista tuli kuin yhtä perhettä. Koulun ja päiväkodin arki saatiin neljässä vuodessa asettumaan, mutta talkoohenki ei ole Eskolan kylältä loppunut.

– Loppukesästä muonitimme kuusisataa henkeä soppatykillä ja täytekakuilla sahaa juhliessamme, Kumpulainen nauraa.

Eskolan kyläkoulun tarina näytti, miten suuri merkitys alueen palveluilla on ihmisten kokemuksille yhteisöllisyydestä ja juurilleen kuulumisesta.

MYÖS K-RYHMÄ selvitti suomalaisten suhtautumista lähialueisiinsa ja kyläkauppoihin laajalla kyselytutkimuksella maaliskuussa 2018, ja vastaukset kertoivat samaa.

Lähikaupalla on hyvin tärkeä rooli suomalaisessa arjessa. Kyselyssä se nousi tärkeysjärjestyksen kärkeen terveydenhuollon kanssa ja oli oleellinen kaikenikäisille vastaajille niin maaseudulla kuin kaupungeissakin.

Reilulle puolelle riittää kyselyn perusteella, että lähikauppa on olemassa arjen tarpeita varten. Kolmannes vastaajista edustaa niin kutsuttuja osallistujia, jotka arvostavat lähipalveluja ja osallistuvat aktiviteetteihin. Heille kauppa on kiinteä osa aluetta ja yhdyskäytävä asuinalueen ihmisten välillä.

Reilu kymmenes kuuluu aktiivisten toimijoiden asukastyyppiin, jotka haluavat tuntea ihmisiä alueeltaan ja rakentaa uusia ja tärkeitä muistoja. Heitä palvellakseen kaupan on tultava osaksi yhteisöä.

Helsingissä sijaitseva K-Market Jätkäsaari on hyvä esimerkki lähikaupasta, joka toimii kiinteästi osana yhteisöään ja luo siltoja alueen asukkaiden välillä.

Kauppa avasi ovensa marraskuussa 2012 ja oli voimakkaasti kasvavan alueen ensimmäisiä valmistuvia taloja.

Ville ja Pia Hämäläisen luotsaama kauppa halusi alusta asti olla mukana alueen kehittämisessä kylämäiseksi ja yhteisölliseksi – paikaksi, jossa kaikilla on hyvä olla.

Villen ja Pian kauppa on aktiivisesti mukana alueella järjestettävissä tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Kauppiaat lahjoittavat taloyhtiöiden talkooporukoille kahvitarvikkeita ja makkaraa paistettavaksi.

Lähipäiväkodit taas ovat saaneet kaupalta tarpeisiinsa esimerkiksi heijastinliivejä ja pelikortteja. Kaupalla on kerätty varoja myös Ruoholahden omalle urheilujoukkueelle, Pallopojille. Kaupan pullonpalautuksen yhteydessä on laatikko, johon asiakkaat voivat jättää pullokuittinsa. Kesä–heinäkuun aikana kertyneet lahjoitukset kauppiaat tuplasivat omasta taskustaan.

– Keräys on tuottanut tosi kivasti rahaa. Sen ansiosta joukkue on voinut pitää yhden lisävalmentajan työssä. Se on minusta hyvin konkreettista yhteisöllisyyttä parhaimmillaan, Ville Hämäläinen kertoo. Joka kesä kaupalla järjestetään loman alkajaisiksi kesätapahtuma lähiseudun asukkaille.

Paikalle pystytetään pomppulinna, hattarakone hyrisee, pelle viihdyttää lapsia ja grillissä paistuu makkaraa.

– Se on tosi mukava koko perheen tapahtuma. Keli on yleensä aina hyvä ja ihmiset ovat kivalla mielellä. Tapahtumalla on kiva aloittaa kesälomakausi.

Yhteisöllisyys ei ole Hämäläiselle asia, jonka hyödyt lasketaan euroissa. Kun kaupan väki on mukana oman lähialueensa toiminnassa, syntyy välitön ja iloinen yhteisen tekemisen ilmapiiri. Se lisää myös kaupan väen viihtymistä työssään.

Kun kauppiaita on helppo lähestyä, asiakkaiden tarpeet ja toiveet tulevat luontevasti kuulluiksi.

Hämäläiset nostavat ylpeinä esiin lähialueensa yksilöllisyyttä ja paikallisväriä.

– Jätkäsaarella on oma hieno logo. Me kaupassa käytämme sitä mielellämme räätälöidyissä tuotteissa, kuten leipäpusseissa. Haluamme olla juuri tämän alueen oma kauppa.

Vaikka kohtaamispaikat ja -välineet muuttuvat ajan saatossa, pohjimmaiset inhimilliset tarpeet pysyvät ennallaan.

Me ihmiset haluamme edelleen tuntea kuuluvamme johonkin ja tarvitsemme toisiamme.

– Olemme olemassa suhteessa toisiimme, muistuttaa tutkija Miia Kosonen.