Niksien etusivulle

Niksit - 6246

Niksi-Pirkka sticker

Muut

Viime Niksi-Pirkassa oli idea tyhjien hopeisten viinipakkausten käytöstä variksenpelätteinä. Tehostaisin tuota niksiä vielä siten, että absolutistiperheetkin voivat saada variksenpelättimen: Käytöstä poistetut CD:t kelpaavat välkkyvinä ja helposti pyörivinä erinomaisesti samaan tarkoitukseen. Nämä eivät puhkea. Lisäksi kirkkaatkin viinipakkaukset voisivat tulla kysymykseen ja hopeisten toimintateho parantua, mikäli niihin voisi liimata mustan haukan profiilin. Saksassa asuessani ostin tällaisia profiileja kirjakaupasta. Käytin niitä ikkunaan liimattuina ja mansikkamaalla penkkirivien välissä valkoiseen muoviin liimattuina sekä hedelmäpuissa molemminpuolin CD:tä liimattuina ja ne tehosivat. Myöskään ikkunoiden alta ei löytynyt kuolleita lintuja. Pakkauksessa mustat haukan profiilit olivat keskenään peilikuvia, joten ne pystyi liimaamaan CD:n molemmin puolin ja profiilista tuli napakka, vaikka profiilien siivet menivät CD:n ulkopuolelle. Olen etsinyt näitä profiileja kirjakaupoista, metsästysosastoilta ja Tiimarien yms. tuotevalikoimasta, mutta turhaan. Olisiko tässä niksin lisäksi vinkki myös K-kauppojen tuotevalikoimaan: keväällä kauppojen hyllyille myyntiin haukkaprofiileja liimattavaksi ikkunoihin, kirkkaisiin ja hopeisiin pullukoihin viinipusseihin, muovilaattoihin jne?

Hauska (0)Toimiva (0)

Lue myös nämä