Elämästä kiinni

JÄNNITYS PURISTI turkulaisen Riikka Kososen, 25, vatsaa kesällä 2018, kun hänen puolen vuoden mittaista työharjoitteluaan K-Market Vähä-Heikkilässä Turussa oli jäljellä enää viimeinen kuukausi. Hän oli viimein, kahden vuoden työttömyyden jälkeen, päässyt kivaan paikkaan, ja ajatus töiden loppumisesta ja paluusta toimettomuuteen mietitytti.

Alun perin sisustusartesaaniksi valmistunut Kosonen oli ennen harjoittelupaikan löytymistä kaksi vuotta etsinyt turhaan töitä. Hän oli muuttanut uudelle paikkakunnalle, mutta vastassa oli pelkkiä pettymyksiä.

Osatyökykyiselle ei tuntunut löytyvän sopivaa paikkaa. Kososella on ADHD-diagnoosi, eikä arki ilman säännöllistä rytmiä tuntunut hyvältä.

– Ilman töitä minulla ei ollut rutiinia eikä energiaa oikein mihinkään muuhunkaan. Olin vain kotona. Harjoittelun myötä päiviin tuli selkeyttä ja sain siitä energiaa muihinkin arjen asioihin, Kosonen toteaa.

Uusi arki kaupan töissä oli kohottanut hänen itseluottamustaan. Se ehti jo notkahtaa, kun seinä tuntui työttömyyden aikana nousevan vastaan kaikkialla.

Tuntui, että olin etsinyt ja kysynyt töitä kaikkialta, mutten päässyt mihinkään, vaikka kokemustakin oli. Aloin jo miettiä, ettei minusta ehkä ole koko työelämään.

Kaupassa päivät sujuivat hyvin. Erityisesti hän viihtyi hyllytystöissä. Oman käden jälki näkyi heti ja tuotti tyydytystä. Kun harjoittelu lähestyi loppuaan, Kosonen huomasi miettivänsä, löytyisikö yhtä mieleistä työpaikkaa enää, jos pesti kaupassa päättyisi.

TYÖN LÖYTÄMINEN on vaikeaa monelle muullekin nuorelle. Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakkaa mietityttää se, miten usein nuoret, joilla on jokin neuropsykologinen häiriö tai mielenterveyden haaste, jäävät kokonaan vaille töitä tai opiskelupaikkaa.

Mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvien alle 30-vuotiaiden nuorten määrä on jyrkässä nousussa. Heidän määränsä nousi vuosien 2005–2015 välisenä aikana 30 prosentilla.

Heistä vain joka viides palaa takaisin työelämään tai opintopolulle.

– Meidän on todella mietittävä, mistä syistä nuoret kärsivät tällä hetkellä niin paljon mielenterveyden häiriöistä ja mistä syistä he jäävät yhteiskunnassa osallisuudesta ulkopuolisiksi, Sydänmaanlakka kertoo.

Mielenterveyden keskusliiton arvion mukaan 20–25 prosentilla nuorista on jokin mielenterveyshäiriö, joista suurin osa on saanut alkunsa lapsuudessa tai nuoruudessa. Heidän mukaansa puolet aikuisiän mielenterveyshäiriöistä on alkanut ennen 14 vuoden ikää ja kolme neljästä häiriöstä ennen 24 vuoden ikää.

Nuorena syrjään töistä ja opinnoista jääminen kerryttää vaikeuksia myös tulevaisuudessa.

Suomessa yhteiskunnasta syrjäytyneitä nuoria on 15-29-vuotiaiden ikäluokasta noin 5 %, Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

– Ihminen, joka jo nuorena putoaa pois työelämästä, jää kokonaan ilman kokemusta siitä, miten kivaa on kuulua työyhteisöön ja olla osallisena yhteiskunnassa. Se kaventaa maailmaa ja voi saada miettimään, mitä merkitystä itsellä ja omalla pystymisellä ylipäätään on, Sydänmaanlakka sanoo.

Kanssakäyminen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus ovat digimurroksen aikana aivan uusien haasteiden edessä.

– Virtuaaliset sosiaaliset kentät ovat haastamassa ihmissuhteita. Entinen nuorisokulttuuri, jossa hengailtiin joukolla yhdessä, on ollut tarjoamassa kaivattua yhteisöllisyyttä ja tarjonnut osallisuuden kokemuksia. Nyt, sosiaalisen median maailmassa, kun yhteydenpito tapahtuu pitkälti lyhyesti viestien, yhteinen kanssakäyminen on suuressa muutoksessa. Kun kanssakäymisen tavat muuttuvat, myös merkityksellisyyden ja osallisuuden kokemukset muuttuvat.

Ihmisten tarpeet pysyvät silti samankaltaisina. Kukaan ei pärjää yksin, vaan tarvitsee kokemuksia siitä, että voi jakaa asioitaan ja kokea elämänsä merkitykselliseksi.

NUORTEN SYRJÄÄN jääminen johtuu monista syistä. Yksittäinen, huono-onninen notkahdus selittää sitä harvoin. Sen sijaan taustalla on usein monia kasautuneita ja kertautuneita haasteita.

Me-säätiö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ovat tarkastelleet syrjään jäämisen riskiä kasautuvien riskitekijöiden kautta. Syrjäytymisriski kasvaa varhaisaikuisuudessa viisinkertaiseksi, jos lapsi päätyy lastensuojeluun varhaisessa lapsuudessa tai kouluikäisenä.

Yhtä suurella todennäköisyydellä syrjään jäävät ne nuoret, jotka eivät saavuta perusasteen jälkeistä tutkintoa parikymppisenä. Niillä teineillä, jotka käyttävät mielenterveyslääkkeitä tai saavat lapsen alle 20-vuotiaina, on lähes yhtä suuri riski jäädä syrjään. Rikostuomio taas kasvattaa syrjäytymisriskin kolminkertaiseksi ja alle seitsemän keskiarvo koulussa kaksinkertaiseksi.

Kaikki syrjäytyminen ei ole ylisukupolvista huono-osaisuutta, mutta ankarimmillaan se on ylisukupolvinen ilmiö. Lasten syrjäytymisriskiin vaikuttavat myös vanhemmille kertyneet riskitekijät.

Suomessa vakavassa ylisukupolvisessa huono-osaisuudessa elää 10 000 perhettä. Perheiden vaikeuksissa on kyse eri elämänalueilla näkyvästä kurjuudesta.

Pahoinvointi näkyy sivuun jäämisenä tavanomaisesta elintasosta, elämänlaadusta ja elämäntavasta. Perheen huono-osaisuus muodostaa noin kolminkertaisen riskin syrjään jäämiselle kolmekymppisenä.

Nuorten aikuisten mielenterveyden häiriöistä johtuva työkyvyttömyys on lisääntynyt kymmenessä vuodessa 30 prosenttia (2005-2015, Lähde: Mielenterveyden keskusliitto)

Perheillä on tärkeä rooli syrjäytymisen ehkäisemisessä. Kodeissa kamppaillaan kuitenkin monien aikasyöppöjen, kuten liiallisen työnteon ja sosiaalisen median houkutusten kanssa.

Olavi Sydänmaanlakka muistuttaa, että ihan tavallinen perhe-elämä riittää. Sellainen, jossa mieluusti istutaan yhdessä arkisen päivällisen äärelle ja vaihdetaan kuulumiset.

– Ei se tarkoita huvipuistoretkiä, vaan perusjuttuja. Tiskikoneen täyttövuoroja. Sellaista osallisuutta, jossa laitetaan ehkä yhdessä ruokaa ja ollaan ihan arkisesti samaa porukkaa. Se on haaste jokaiselle vanhemmalle: miettiä sitä, mitkä asiat meillä kotona tarjoavat osallisuuden ja mielihyvän tunteita nuorelle, ja miten yhteistä aikaa voi järjestää. Se on välillä tosi haastavaa, Sydänmaanlakka toteaa.

Aina vanhemmat eivät kykene tarjoamaan lapsilleen näitä kokemuksia. Joskus perheen, suvun ja koko naapuruston elämässä on valtava määrä kurjistavia elämäntilanteita ja vuosikymmeniä jatkuvaa huono-osaisuuden kierrettä. Silloin yhteiskunnan rooli avun tarjoajana korostuu.

Koululla on paljon muitakin merkityksiä kuin oppimisympäristön tarjoaminen. Parhaimmillaan siellä kasvatetaan ihmisiä.

ELÄMÄÄN JA työelämään kiinni pääsemiseen tarvitaan myös yhteiskunnallista tahtoa, valintoja ja apukeinoja. Erilaiset matalan kynnyksen palvelut, kuten Ohjaamot ja Diakonissalaitoksen Vamos ovat tärkeitä.

Niissä nuoret saavat apua työ- ja kouluasioissa sekä arjessa pärjäämiseen.

– Matalan kynnyksen palvelut tarjoavat paikan nuorelle, joka kasvaa ja hamuilee tulevaisuuttaan. Siellä on mahdollista jakaa ihmisten kesken omaa todellisuuttaan ja heijastella sitä, kuka minä olen ja mitä haluan olla. Näissä paikoissa vahvistetaan yhteistä olemista arkisilla keinoilla ja hyväksytään myös erilaisuutta, Sydänmaanlakka sanoo.

Sydänmaanlakka kannattaa lakiehdotusta terapiatakuusta. Kyseessä on kansalaisaloite, jossa ehdotetaan mielenterveyslakiin uutta pykälää, joka helpottaisi mielenterveyspalveluiden piiriin pääsemistä.

– Jos menee hammas rikki ja sattuu vietävästi, ajan paikkaukseen saa nopeasti. Kipuun suhtaudutaan vakavasti ja se uskotaan. Sama apu täytyisi saada, kun korvien väliin koskee. Silloin ei voi alkaa arpoa ja kyseenalaistaa kivun vakavuutta, vaan ryhtyä heti toimenpiteisiin. Akuuttiin hätään tulee kyetä vastaamaan heti, Sydänmaanlakka muistuttaa.

Vamos-palvelu tukee 16–29-vuotiaita nuoria kohti koulu- ja työelämää. Kati Holstikko, 25, toimii Vamoksen joulukampanjan kasvona.

Holstikon arki järkähti pysyvästi pois paikoiltaan jo lapsena. Hänen isänsä kuoli päihteisiin tyttären ollessa seitsemänvuotias.

Vuosien myötä Holstikon ahdistus kasvoi ja sai paniikkihäiriön muodon. Vaivihkaa ja vähän huomaamatta hänen vointinsa paheni, ja johti syrjäytymisen ja mielenterveysongelmien kierteeseen.

Aallonpohja tuli vastaan 15-vuotiaana. Holstikolla ei ollut ystäviä, ja hän vetäytyi kotiin ja eristäytyi omiin oloihinsa pelaamaan.

Peruskoulu jäi loputtomien poissaolojen vuoksi kesken. Täysi-ikäistymisen kynnyksellä Holstikko tutustui Vamoksen palveluihin, uskaltautui mukaan ja alkoi löytää oikeanlaisia ihmisiä ympärilleen.

Joukkoon asettuminen vei aikansa monen vuoden eristäytymisen jälkeen.

– Palautuminen yksinäisyydestä vei aikaa. Oli kuitenkin äärimmäisen hyvä, että jouduin pois omalta mukavuusalueeltani. Olisin muuten vain jäänyt yksin kotiin. Ensimmäinen vuosi meni siihen, että aloin sopeutua ryhmässä olemiseen ja ihmisiin ympärilläni.

Nykyisin Holstikolla menee jo varsin hyvin. Hän on saanut peruskoulun suoritettua loppuun 8,7 keskiarvolla. Hän ei vielä koe olevansa valmis muuhun kuin omassa tahdissa edistettävään itsenäiseen opiskeluun, mutta opiskelee itsenäisesti koodaamista verkossa.

Holstikko haluaa rikkoa ennakkoluuloja syrjäytymisestä. Yksi suurimmista harhaluuloista liittyy ulkoisiin seikkoihin.

– Ihmiset olettavat usein, että pahoinvointi ja syrjäytyminen näkyvät ulospäin. Ulkonäkö, status tai työllisyys eivät kerro vielä ihmisten ongelmista mitään.

NUORILLA MAAHANMUUTTAJILLA on moninkertainen riski joutua syrjään. Se tunnetaan myös Suomen somalialaisten liitossa, missä tänä vuonna käynnistynyt kolmivuotinen nuorten verkostoitumishanke NUVE kohdistaa voimansa 15–29-vuotiaisiin somalinuoriin.

Tarkoituksena on lisätä nuorten vaikutusmahdollisuuksia, osallistumista ja aktiivisuutta. Hankkeen projektityöntekijä Abdule Mahamed toteaa, että maahanmuuttajanuorten keskuudessa kysymys syrjäytymisestä on monipiippuinen.

– Maahanmuuttajaperheistä osa on vähätuloisia, ja näissä perheissä nuorten on vaikea saada kaikkea sitä, mitä osallistuminen nuorten elämään Suomessa vaatii. Saatetaan myös asua alueilla, joilla perheitä ei hyväksytä kuuluvaksi joukkoon. Monella nuorella on kokemuksia siitä, etteivät he kuulu kunnolla yhteiskuntaan, vaikka itse haluaisivatkin. Suomessa syntyneeltä nuorelta saatetaan edelleen tivata, mistä tämä on kotoisin, Abdule Mahamed sanoo.

Nuorisotyöntekijä nostaa tärkeäksi tilanteen parantamisessa asenteiden muokkaamisen.

– Tilanne on paljon parempi kuin kymmenen vuotta sitten, mutta työ on vielä kesken. Nuoret hyväksyvät toinen toisiaan jo todella hyvin, mutta vanhemmalla kantaväestöllä on vielä tekemistä sen ymmärtämisessä, että Suomi on oikeasti monikulttuurinen maa, ja suomalaiset ovat monenlaisia.

Tutkimusprofessori Tommi Hoikkala Nuorisotutkimusverkostosta nostaa esiin sen, että hyvin monella mittarilla tarkasteltuna nuorisolla menee Suomessa tällä hetkellä hyvin, jopa paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

Iso osa elää tosi hyvää lapsuutta, saa hyvän koulutuksen ja on kunnollisempaa jengiä kuin aikaisemmin. Nuoret käyttävät vähemmän päihteitä kuin ennen. Samalla tilanne on hyvin pirstaloitunut. Meillä Suomessa on paljon nuoria, jotka eivät löydä paikkaansa. Ristiriita on siinä mielessä suuri.

Hoikkalan mukaan mediassa esiin nousevassa aikuispuheessa tämän hetken nuorten elämää verrataan usein hedelmättömällä tavalla aiempiin sukupolviin.

– Silloin ei ymmärretä työmarkkinoihin ja koulutusjärjestelmään pesiytyviä stressaavia tekijöitä. Nuoria kuormittavia tekijöitä on paljon aiempaa enemmän. Nuorten yksinäisyys on lisääntynyt ja kouluterveyskyselyn mukaan kuusi prosenttia kasi- ja ysiluokkalaisista kertoo joutuvansa kiusatuksi vähintään kerran viikossa. Samanikäisten tyttöjen kokemukset ahdistelusta ja ehdottelusta ovat lisääntyneet 18 prosentista 27 prosenttiin kahdessa vuodessa.

– Se on todella paljon, ihan siitä riippumatta, onko kyse me too -herkistymisestä vai ei. Ilmoilla on myös aivan uudenlaista työn murrokseen liittyvää epävarmuutta. Suomessa onnellisuuden ja elämässä etenemisen mittarina pidetään helposti menestystä työmarkkinoilla. Ilman kunnollista koulutusta on vaikea työllistyä, eikä koulutuskaan enää takaa mitään, Hoikkala sanoo.

Hänen mielestään Suomessa tarvittaisiin enemmän työllistäviä toimijoita, joilla ei ole samanlaisia tuottavuusvaatimuksia kuin perinteisessä työelämässä. Niiden avulla voisi tarjota nuorille hyviä kokemuksia ja kenties myöhemmin rohkeutta toimia työelämässä.

Hoikkalan mukaan tarvitaan parempia, nykyistä neuvokkaampia sekä monipuolisempia välityömarkkinoita. Siis sosiaalista yritystoimintaa, pannuakatemioita ja uuden yrittäjyyden työpajoja, joita siivittää mietitty pedagoginen idea.

Sellainen voisi olla vaikka koulupudokkaiden pyörittämä ravintola Soppa, jonka talous pyörii liiketaloudellisen voiton, pedagogisen instituution saaman julkisen rahoituksen sekä oppilaiden työllistämistukien yhdistelmästä. Koulupudokkaat tekevät ohjatusti oikeaa työtä sekä saavat siten tutkintonsa suoritetuksi.

Kun Riikka Kosonen rohkaisi mielensä ja marssi pomon pakeille kysyäkseen työharjoittelulleen jatkoa, vastassa oli yllätys. Kauppias Anni Puhakalla oli toisenlainen ehdotus.

– Hän tarjosikin minulle vakituista paikkaa! Se meni paljon paremmin kuin osasin odottaa, Kosonen iloitsee.

Nyt Kososella on töitä 25 tuntia viikossa. Tehtäviin kuuluu einestiskin hyllytystä, kuormakirjojen tarkastusta ja päivittäisvalvontaa. Hän myös kouluttaa kauppaan töihin tulevat työelämäjaksoa suorittavat merkonomiopiskelijat.

Ensimmäistä vakituista työpaikkaansa hän juhlisti vanhempien kanssa kahvittelemalla ja risteilyllä hyvän kaverin kanssa.

– Ihan ensimmäisenä kerroin perheelle. Olimme kaikki tosi onnellisia. Vanhempiakin oli jännittänyt, ja minusta tuntui, että olin saanut jotain hyvää aikaan. Nyt minulla on ihana pomo ja maailman parhaat työkaverit! On kiva mennä töihin, kun kuulen heidän huikkaavaan ”jes! Riikka tuli tänään!”