Niksi-Pirkka sticker

Remonttia ja rentoutumista

Suurin osa suomalaisten varallisuudesta on kiinni asunnoissa, joten remontoinnilla pidetään usein huolta myös omaisuuden arvosta, toteaa Olli Pere pääkirjoituksessaan.

3-VUOTIAS TYTTÄRENI pääsi viime kesänä kokeilemaan ruuvaamista akkuporakoneella, kun rakensimme mökille terassia.

Uusia rakentajia ja remontoijia oli viime vuonna liikkeellä muitakin kuin meidän 3-vuotiaamme: me suomalaiset vietimme kotona niin paljon aikaa, että kotiin ja asumiseen alettiin panostaa ihan eri tavalla kuin aiemmin. Moni innostui maalaamaan ja remontoimaan. Kotien, mökkien ja pihojen laittamisesta tuli koko kansan juttu.

Tämä on ollut iso asia paitsi viihtymisen, myös suomalaisten tuotteiden menekin ja työllisyyden kannalta. Esimerkiksi K-Raudan myymästä terassilaudasta lähes kaikki on peräisin kotimaisista metsistä ja kotimaisilta sahoilta ja merkittävä osa rakennustarvikkeista on suomalaisia. Rakentaja tukee siis myös työllisyyttä.

Arkisella nikkaroinnilla on kolmaskin puoli: Suurin osa suomalaisten varallisuudesta on kiinni asunnoissa, joten remontoinnilla pidetään usein huolta myös oman omaisuuden arvosta. Esimerkiksi lämmitysjärjestelmän uusiminen tai ilmalämpöpumpun asentaminen on vastuullinen valinta, joka saattaa nostaa paitsi kodin asumisviihtyisyyttä, samalla myös sen arvoa.

Remontoinnissa on siis kyse isoista asioista, mutta sitä saa ja pitää tehdä erityisesti oman arjen parantamiseksi. Projektit voi ottaa myös mukavana vapaa-ajan vietteenä, ja lopputuloksista pitää muistaa nauttia yhdessä.

Nauttimisen myös oma tyttäreni osaa: uudelle terassille mahtuu pikkuneidin täytettävä uima-allas sekä lukuisat lelut, joten terassista tuli heti hänen kesäinen lempipaikkansa. 

Kuka hän on?

Olli Pere, K-Raudan ketjujohtaja, terassilaudoituksen konkari.

Mikä ilahduttaa?

Yhä useampi asiakas on kiinnostunut tuotteiden kotimaisuudesta.

Mitä remontoin viimeksi?

Tapetoimme lastenhuoneen kuvatapetilla – rohkeus kannatti!

JULKAISTU   12.1.2021TEKSTI   Olli PereKUVAT   Vilja Harala

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?