Niksi-Pirkka sticker

Ville Rinta kiinnostui mehiläisistä surffireissulla

Idea mehiläisvahapohjaisesta lautavahasta vaihtui hunajaan. Innostuksesta syntyi yritys nimeltä Sugar Daddies.

SUGAR DADDIESIN tarina sai alkunsa, kun olimme lainelautailemassa Merenkurkussa kaveriporukalla. Vahasimme rannalla surffilautojamme ja aloimme pohtia, olisiko perinteiselle lautavahalle olemassa mitään ekologista vaihtoehtoa, joka ei sisältäisi turhia kemikaaleja.

Keskustelun lopputulemana syntyi idea, että voisimme alkaa valmistaa itse mehiläisvahapohjaista lautavahaa. Kotiinpaluun jälkeen hankimmekin heti muutaman mehiläispesän. Melko pian kuitenkin tajusimme, että hunaja on se päätuote, jota mehiläiset ahertavat, joten päätimme keskittyä hunajantuotantoon surffivahan sijaan. Makea vahinko, voisi sanoa.

HUNAJAN MAKUUN vaikuttavat monet asiat, kuten mehiläisten mieliala. Sanotaan jopa, että hunajasta maistaa, jos sitä on tuottanut stressaantunut mehiläinen. Meidän valikoimissamme on noin kymmenkunta tuotetta. Erityisen ylpeä olen metsähunajastamme: se on valittu makunsa puolesta maailman parhaiden hunajien joukkoon.

Suomalaiset käyttävät hunajaa lähinnä teen kanssa, mutta hunaja sopii moneen muuhunkin tarkoitukseen perinteisen sokerin korvikkeeksi. Itse sekoitan ruokalusikallisen hunajaa kylmään veteen, annan sen hautua jääkaapissa puoli vuorokautta ja nautin aamuin illoin.

EINSTEININ ON väitetty sanoneen, että jos mehiläiset häviäisivät, ihmisillä olisi alle neljä vuotta elinaikaa. Moni ei tiedäkään, miten tärkeä rooli mehiläisillä on ruoantuotannossa: maailmanlaajuisesti eri mehiläislajien on arvioitu pölyttävän jopa 80 prosenttia kaikista kasveista.

Sugar Daddiesille luonnon monimuotoisuuden kunnioittaminen on ollut kaiken toiminnan ydin alusta asti. Niin kauan kuin pörriäiset voivat hyvin, me ihmisetkin voimme hyvin.”

Tekijä

Ville Rinta, Sugar Daddiesin perustajajäsen, Isokyrö.

Tuote

Sugar Daddies Blooming Firevillage luomuhunaja 390 g, valikoidut K-ruokakaupat.

Lue lisää:

JULKAISTU   28.8.2023TEKSTI   Marianne MannilaKUVAT   Tuukka Kiviranta

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?